Viipurilaisen arkkitehti Jalmari Lankisen kiehtova tarina tietokirjailija Miikka Kurrin kertomana.
Jalmari Lankinen (1894–1970) oli ennen sotia Suomen toiseksi suurimman kaupungin Viipurin eturivin arkkitehteja. Hänen uransa noin 200 toteutuneesta suunnittelutyöstä valtaosa rakennettiin 1920–30-luvuilla Viipuriin, Karjalankannakselle ja nykyiseen Etelä-Karjalaan. Jalmari Lankinen oli itsenäistyneen Suomen uuden polven arkkitehteja ja suunnitteli rakennuksensa vastaamaan modernisoituvan, tasa-arvoistuvan ja kaupungistuvan yhteiskunnan uusia tarpeita. Monipuolinen arkkitehti suunnitteli niin sairaaloita, oppilaitoksia, kunnantaloja, liike- ja asuintaloja, julkisia saunoja, teollisuusrakennuksia kuin seurakuntien rakennuksia.
Jalmari Lankinen oli myös aktiivinen harrastajavalokuvaaja. Hän valokuvasi elämäänsä Viipurissa ja kesähuvilallaan Antreassa sekä suunnittelemiaan rakennuksia eri puolilla Viipurin lääniä. Lankinen valokuvat herättävät henkiin niin 1930-luvun onnelliset ja työntäyteiset hetket kuin sotavuosien dramaattiset käänteet.
Lappeenrannan museoiden amanuenssi Miikka Kurri ja projektitutkija Anne Tahvanainen ovat kirjoittaneet Jalmari Lankisen elämäntarinaa, suunnittelutöitä ja valokuvia esittelevän kirjan: Jalmari Lankinen, arkkitehti ja valokuvaaja Viipurista. Kirja julkaistiin vuonna 2021.
6 views
709
187
2 years ago 00:50:30 3
Viipurilaisen arkkitehti Jalmari Lankisen kiehtova tarina tietokirjailija Miikka Kurrin kertomana.