Juho Lyytikäinen:
“Olen huolissani, ja samaan aikaan myös täysin luottavainen sekä kiitollinen.
Lähden alustuksena liikkeelle siitä, kun v. 2015 suostuin ensimmäistä kertaa mukaan politiikkaan ja ehdolle eduskuntavaaleihin. Silloin osallistuin myös Humaaria Päihdepoliikkaa ry:n järjestemään vaalipaneeliin, jossa oli yksi hyvin erikoinen tapahtuma.
Kun yleisö sai esittää ehdokkaille kysymyksiä, niin muistan kuinka eräs mies nousi penkiltään ylös, ja esittäytyi eduskunnassa työskenteleväksi virkamieheksi. Hän kertoi avoimesti, että yksi hänen toimenkuvistaan on ottaa vastaan uudet kansanedustajat, esitellä heille paikkoja sekä opettaa talon tavoille. Ja nuo hänen mainitsemat talon tavat olivat sellaisia, että jos läpimenneellä ehdokkaalla on valtavirrasta liian paljon poikkevia mielipiteitä, niin hänen tehtävänään on kertoa että niistä kannattaa luopua työn sujuvuuden ja uudelleen valintansa varmistamiseksi.
Sain siis jo vuonna 2015 esimakua siitä, miten demokraattisen järjestelmän ulkopuolelta tulevat vir